Rönni

5 syytä muuttaa maalle

Kun reilut kymmenen vuotta sitten aloin haaveilla vanhasta torpasta maalla, tuli haaveilusta minulle nopeasti pakkomielle. Tunsin, että kuuluisin muualle kuin Helsinkiin, siitä huolimatta, että Helsingissä asuin omakotitalossa. Mielessäni oli peltojen ja metsän ympäröimä pikkuinen mökki riittävän likellä pääkaupunkia, jotta jaksaisin ajella mökilleni usein. Kesämökistä olikin […]

Uudet kujeet

Vuosi vaihtui Rönnissä perinteiseen tapaan pihalla hevosia tarkkaillen. Jatsi ja Viima eivät ole paukkuarkoja, mutta silti tapaamme seisoskella pihalla tarkkailemassa tilannetta. Vuoden vaihtuessa tapahtui muitakin muutoksia. Niinkuin huomaat, tuossa ylhäällä ei enää lue “Anu ja talo”, vaan “Rönnin tila”. Miksi ihmeessä, saatat miettiä, joten minäpä kerron. […]

Berliinin taivaan alla

Pääsiäisviikolla vietin neljä päivää Berliinissä tyttäreni kanssa. 15 vuotiaan syntymäpäivämatka sujui pääosin hänen toiveidensa mukaisesti shoppaillen ja hyvin syöden. Kaupunki on valtava, mutta erittäin toimiva julkinen liikenne onneksi pelastaa: U-bahnilla ja S-bahnilla pääsee risteilemään kaupungin halki moneen suuntaan, ja mitä metro ja juna eivät kata, […]

Talvirieha

Hiihtolomaviikolla sää suosi meitä onnekkaasti. Jo kahtena talvena olemme nimittäin naapureiden kanssa yrittäneet järjestää yhteistä talviriehaa, mutta lumeton maa on perunut tapahtuman joka kerta. Siltä näytti nytkin, ennen kuin taivaalta alkoi pari päivää aiemmin tulla lunta oikein kunnolla. Suojasään jälkeinen pikkupakkanen saatiin bonuksena. Lähimetsässä on […]

#keittiöpahe, eli todellista arkiruokaa

White Trash Disease-blogin Nata hastaa paljastamaan bloggauskelvottomat keittiöpaheet, eli sen, mitä ihan oikeasti päivällä kotona syöt. Tartuin haasteeseen heti innolla, sillä minäkin syön sekä Helsingin työhuoneella, että kotona etäpäivinä kaikenlaista kummallistakin. Myös pussinuudeleita. Niinä viikkoina kun lapset ovat kotona, teen joka päivä “kunnollista ruokaa”, mutta […]

Ääripäästä toiseen…

Heh, juuri kun pääsin narisemasta vesisadetta ja kuraa, saamme nyt värjötellä hirmupakkasessa… Huolehtijatyyppinä olen murehtinut eläinten pärjäämistä pihatossa näillä keleillä, mutta eipä noilla näytä hätää olevan, kunhan heinää riittää ja vesi pysyy sulana. Hevosille kannamme heinää niin paljon kuin mahdollista ja yöksi erityisesti. Slow feeding-verkot […]